23.2.2008

Vietnamin kristittyä vähemmistöä sorretaan

Vietnamin kommunistinen (ts. ateistinen) hallitus on julkaissut uskontoja käsittelevän ohjekirjan uuden version (2007). Ohjekirjan uusi versio on muuttunut uskonnonvapauden kannalta myönteiseen suuntaan. Kuitenkin kirja sisältää vielä viranomaisohjeet siitä kuinka viranomaisten tulee ”päättäväisesti nujertaa se epänormaalin nopea ja spontaani kehitys” jolla protestanttinen kristillisyys leviää Vietnamin pohjoisissa maakunnissa. Ohjekirja on selkeästi vietnamilaisia kristittyjä sortava.

Christian Solidarity Worldwide (CSW) ja International Society for Human Rights (ISHR) järjestöjen raportti vetoaakin Vietnamin hallitukseen ”yksiselitteisesti kieltämään ihmisten pakottamisen luopumaan uskostaan”. Raportin mukaan Vietnamissa hallitsee ateistisen hallinnon poliittinen epäluulo uskontoa kohtaan, hallitus kontrolloi ja rajoittaa seurakuntia ja on haluton antamaan seurakuntien rekisteröityä lain mukaisesti.

Nguyen Van Dai ja Le Thi Cong Nhan ovat kaksi nykyisen lain nojalla uskonsa vuoksi vangittua vietnamilaista kristityttyä asianajajaa. Heidän tuomionsa lyhenivät kansainvälisen painostuksen ansiosta vuodella.

Lähteet www.assistnews.net, Compass Direct

Vietnamissa on voimassa yhden puolueen järjestelmä. Kommunistipuolue hallitsee maata. Väestöstä on 54 % buddhalaisia, 22 % ateisteja ja 8 % kristittyjä.

Ei kommentteja: