29.3.2008

Vietnamissa varovaista kehitystä

Vietnamin hallitus on vuoden 2007 lopussa 50 vuoden vitkuttelun jälkeen hyväksynyt vietnamilaisten protestanttisten kirkkojen toiminnan maassa. Protestanttien rekisteröintiä koskevat lait on hyväksytty aiemmin jo kesäkuussa 2004 ja maaliskuussa 2005. Vietnamin suurimman protestanttisen yhteisön on vuonna 1956 perustettu Vietnamin yhdistynyt lähetysliitto (Christian Religion Missionary Alliance), johon kuuluu noin 21 000 jäsentä. Vietnamin hallitus on rajoittanut monin eri tavoin lähetysliiton toimintaa.

Vietnamin hallitus on vuoden 2004 jälkeen vapauttanut osan uskonnollisista syistä vangituista ihmisistä ja antanut luvan avata kirkkoja ja pyhäköitä. Näistä uudistuksista huolimatta Vietnamissa ei edelleenkään ole aitoa uskonnonvapautta. Tämän arvion antoi Yhdysvaltain kongressin uskonnonvapauskomissio. Komission työryhmä kävi vastikään Vietnamissa. Esimerkiksi uskonnonvapauden laajentamista vaatineita mielenosoituksia on tukahdetuttu ja eri uskontokuntien aktiiveja on jälleen pidätetty ja vangittu. Vietnamin uskonnonvapaustilanteen kehitys riippuu lähinnä kansainvälisen yhteisön painostuksesta.

Lähde Logosmedia

Ei kommentteja: