28.11.2010

Bhutan on sallimassa kristillisen toiminnan maassa

Ensimmäistä kertaa maan historiassa Bhutanin buddhalainen hallitus näyttäisi nyt olevan valmis antamaan paljon odotetun tunnustuksen ja siihen liittyvät oikeudet maan pienelle kristittyjen vähemmistölle, joka on pääosin elänyt maan alla. Uskonnollisista asioista päättävä toimielin keskustelee seuraavassa kokouksessaan joulukuun lopulla siitä kuinka kristillinen organisaatio voitaisiin rekisteröidä, kertoo toimiston sihteeri Dorji Tshering. Tähän saakka vain buddhalaiset ja hindulaiset järjestöt ovat voineet saada virallisen rekisteröinnin. Tämän seurauksena ainoastaan niiden jäsenillä on ollut oikeus julkisesti harjoittaa uskontoaan ja niiden yhteisöillä oikeus rakentaa tarvitsemiaan rakennuksia.

Bhutanin perustuslain mukaan buddhalaisuus on kansakunnan hengellinen perintö, mutta sen mukaan hänen korkeutensa [kuningas] on myös kaikkien uskontojen suojelija. Aiempi kuningas Jigme Singye Wangchuck teki suuria poliittisia uudistuksia lähes vuosisadan täydellisen monarkian jälkeen. Maassa pidettiin ensimmäiset vaalit 2008 ja siitä lähtien hallitus on asteittain jakanut demokraattisia oikeuksia kansalaisilleen. Nimettömänä pysyttelevän lähteen mukaan hallitus tulee todennäköisesti rekisteröimään yhden ainoan kristillisen organisaation, jonka odotetaan edustavan kaikkia maan kristittyjä – mikä tietenkin vaatisi kristittyjen yhteyttä. Myös maan hinduja (22 % bhutanilaisista) edustaa yksi virallinen taho.

Kun Tsheringiltä kysyttiin mitkä ovat kristinuskon sallimisen seuraukset maassa, hän sanoi että ”kääntymisten tulee olla vapaaehtoisia, sillä Bhutanilla ei ole varaa sosiaalisiin ristiriitoihin joita [pakotettu käännyttäminen] aiheuttaisi. Perustuslaki kuitenkin toteaa, ettei ketään saisi pakottaa uskomaan mihinkään uskontoon, joten tulemme pitämään huolen siitä, ettei ketään pakoteta kääntymään.” Hallituksen myönteisyyden takana lienee ainakin osittain heidän uskontolakien mukaiset mahdollisuutensa valvoa rekisteröityä yhteisöä, nimetön lähde kertoo. Tästä syystä uusi lakiehdotus herättää ristiriitaisia tunteita kristittyjen parissa, joita arvioiden mukaan on noin 6 000. Kun kristillinen järjestö saadaan rekisteröidyksi saattaa kristillisillä instituutioilla jälleen olla mahdollisuus toimia maassa, sillä hallituksella on kova tahto saada nuoria bhutanilaisia koulutettua.

Ei kommentteja: