17.2.2011

Indonesiassa levottumuuksia kristittyjä vastaan

Indonesian viranomaiset olivat hoitaneet heikosti oikeudenkäynnin turvaamisen. Ääri-islamistit onnistuivat hyökätä hyökkäämään islamin herjaamisesta tuomitun miehen ja hänet tuominneen tuomarin kimppuun. Yli tuhat mielenosoittajaa, jotka pitivät tuomiota liian lievänä, hyökkäsi oikeustalolle ja sytytti kaksi kirkkorakennusta tuleen sekä kivitti kahta muuta kirkkoa.

Temanggungissa, Keski-Jaavalla, Antonius Richmond Bawengan tuomittiin oikeudessa viiden vuoden vankeuteen 8. helmikuuta 2011. Tuomio on maksimirangaistus jonka jumalanpilkasta voi Indonesiassa saada. Bawengania syytettiin lehtisten jakamisesta, joiden tekstin väitettiin halveksivan Mekassa sijaitsevaa Kaaban mustaa kiveä. Muslimeilla paikka on kaikkein pyhin ja he rukoilemat päivittäin kumartuneena Mekkaa kohden.

Islamistijoukot eivät olleet tyytyväisiä viiden vuoden tuomioon, mistä syystä he hyökkäsivät syytetyn ja tuomarin kimppuun. Tilanne johti levottomuuksiin niin oikeussalissa kuin sen ulkopuolellakin. Yön tullessa yli 1 000 islamistia oli vahingoittanut kahta kirkkoa ja Shekinahin kristillistä koulua.

Alueen kristittyjen joukossa kasvaa huoli heitä vastaan suunnatun väkivallan lisääntyessä. Temanggungin hyökkäyksen jälkeisenä päivänä islamistiradikaalit painostivat paikalliset viranomaiset sulkemaan Länsi-Jaavalla sijaitsevan Taman Galaxin kirkon.

Lähde: MKY-uutiskirje ja www.compassdirect.org

Ei kommentteja: