1.5.2011

Nigeriassa väkivaltaisuuksia kristittyjä vastaan

Nigerian pohjoisosissa on puhjennut vakavia useiden ihmisten kuolemaan johtaneita väkivaltaisuuksia vaalien jälkeen kun on virallisesti ilmoitettu, että hallitsevan People’s Democratic Party -puolueen johtaja Goodluck Jonathan on tullut uudelleen valituksi presidentiksi.

Väkivaltaisuuksia on esiintynyt etenkin muslimienemmistöisissä osavaltioissa. Väkijoukot ovat protestoineet kaduilla vaalien tulosta vastaan. Kirkkoja, kristittyjen koteja ja liikkeitä on joutunut väkivaltaisuuksien kohteeksi. Väkivaltaisuuksissa on poltettu yli 60 kirkkoa, tuhansia koteja on tuhottu ja useita pastoreita ja seurakuntien työntekijöitä on surmattu. Monet kristityt ovat paenneet kodeistaan hyökkäysten pelossa.

Kenraali Buhari, oppositiopuolueen johtaja ja presidenttiehdokas, on väittänyt, että vaaleissa on esiintynyt vaalivilppiä ja sanoi tulevansa valittamaan tällä perusteella vaalien tuloksesta viranomaisille. Kansanvälisten vaalitarkkailijoiden mukaan vaalit ovat kuitenkin olleet suurin piirtein vapaita ja oikeudenmukaisia. Afrikan Unioinin tarkkailijatiimin mukaan kyseessä oli Nigerian onnistuneimmat vaalit vuosikymmeniin, mutta tämä ei ole pysäyttänyt mellakoita maan pohjoisosan kaupungeissa, missä Buharilla on suuri kannatus. Punaisen Ristin viimeisimpien raporttien mukaan 48 000 ihmistä on paennut väkivaltaisuuksia.

Lähde: www.opendoorsuk.org ja MKY viikkoraportti

Ei kommentteja: