10.3.2013

Islamistijärjestö on hyökännyt hinduja vastaan

Islamistijärjestö Jamaat Shibiriin aktivistit jatkavat koko maanlaajuista väkivaltaa Bangladeshissa. Heidän yhteenottonsa viranomaisten kanssa johti viiden ihmisen kuolemaan ja 150 ihmisen loukkaantumiseen. Loukkaantuneista kymmenen oli poliiseja. Nyt muutaman päivän kestäneiden levottomuuksien aikana on menehtynyt kaikkiaan 48 ihmistä ja tuhansia loukkaantunut.

Väkivaltaisten hyökkäysten pääkohteina ovat olleet uskonnolliset vähemmistöt, erityisesti hindut, ja poliisiviranomaiset. Jamaat Shibir on iskenyt kyliin ja hindujen pyhäkköihin. Iskuista ovat kärsineet tuhannet hinduperheet. Ryhmä on myös polttanut autoja ja junia sekä tuhonnut rautatietä maan eri osissa. Joillakin paikkakunnilla kirkkoja on heitetty kivillä ja Jaipurhatissa on hyökätty kristilliseen keskukseen. Jamaat Shibir on tärvellyt kirkkoja, retkeilymajoja, koteja ja muuta omaisuutta.
 
Maaliskuun (2013) alussa Suomalaisen kristillisen järjestön kaksi bangladeshilaista yhteistyöhenkilöä pysäytettiin Jamaat Shibirin toimesta. Islamistit halusivat työntekijöiden lopettavan työskentelyn kristityn järjestön leivissä ja siirtymään heidän puolelleen sotaan ”islamin säilyttämiseksi”. Järjestö on kohottanut paikallisia yhteistyöhenkilöitä erityiseen varovaisuuteen.

Jamaat-ryhmittymä käyttää moskeijoita tavallisten ihmisten yllyttämiseen hyökkäyksiin hallitusta ja ei-muslimeja vastaa. Hyökkäyksien julistetaan olevan islamin suojelemista. Ryhmän johtohahmoja on äskettäin tuomittu vuoden 1971 itsenäisyyssodanajan rikoksista. Osa järjestön johtajista odottaa vielä tuomiotaan. Jamaat-ryhmä järjesti myös 48-tuntisen maanlaajuisen lakon vaatien johtajiensa vapauttamista. Ryhmä julistaa johtajiensa vangitsemisen olevan hyökkäys islamia vastaan.

Hallituksen tiedusteluosasto on varoittanut vähemmistöryhmiä ja kehottanut heitä erityiseen varovaisuuteen, sekä pyytämään tarvittaessa poliisin apua. Kaikkia seurakuntia ja kirkkoja on tiedotettu tilanteesta ja heitä on kehotettu varovaisuuteen.

Lähde: MKY-viikkoraportti
.

Ei kommentteja: