23.8.2014

Pohjois-Korea on edelleen väkivaltaisin paikka kristittyjä kohtaan

USA:n kansalaiset Kenneth Bae and Jeffrey Fowle vangittiin Pohjois-Koreassa uskonnollisten yhteyksien takia. Fowle (56) vangittiin toukokuussa 2014 syytettynä ”vihamielisistä teoista, jotka rikkoivat hänen turististatustaan”. Hän oli jättänyt Raamatun yökerhoon Chongjin-kaupungissa. Hänen oikeudenkäyntinsä päivämäärää ei ole vielä vahvistettu.

Elokuun 12. päivänä 2014 CNN uutisoi, että uskonnollisen toiminnan takia Pohjois-Koreassa vangittu Kenneth Baen terveys on merkittävästi huonontunut työleirin raskaan työn takia. Hänet oli siirretty sairaalaan. Tämä on jo kolmas kerta alle kahdessa vuodessa. Kenneth Bae on alkujaan pohjoiskorealainen.

Lähetystyöntekijä ja liikemies Bae tuomittiin vuoden 2014 huhtikuussa 15 vuoden tuomioon pohjoiskorealaiselle työleiriin “vihamielisistä toimista hallituksen kaatamiseksi”. Hänet vangittiin marraskuussa 2012 hänen johtaessaan turistiryhmää. Hänellä oli kristillistä materiaalia hallussaan vangitsemishetkellä.

Kesäkuussa eteläkorealainen lähetystyöntekijä Kim Jeong-wook tuomittiin kovennettuun pakkotyöhön ja elinkautiseen vankeuteen. Häntä syytettiin vakoilusta ja seurakunnan perustamisesta.

Tällä hetkellä 80 000 - 120 000 henkilöä on vangittuna Pohjois-Korean poliittisilla vankileireillä. YK:n ihmisoikeusjärjestön mukaan tämän kommunistisateistisen valtion perustuslaki hyväksyy uskonnonvapauden sillä edellytyksellä, ettei se vahingoita valtiota.

Pohjois-Koreassa on neljää hallituksen valvomaa näytösseurakuntaa. Mutta avoin uskonnollinen toiminta on maassa kielletty. Tämä johtaa kristittyjen vainoon ja estää heitä elämästä kristittynä. Näytösseurakunnissa kaikki osallistuja kuuluvat puolueen ydinjäsenistöön, eivätkä he usko kristillisyyteen.

Ulkomaalaiset vierailija kutsutaan istumaan etupenkkeihin, mutta heille ei anneta mahdollisuuksia olla missään tekemisissä paikallisten seurakuntalaisten kanssa. Viranomaiset tarkastavat huolellisesti kirkon jumalanpalveluksen jälkeen ja laskevat Raamatut varmistaakseen, ettei ainoatakaan niistä ole viety mukana. Näin kertovat kirkossa säännöllisesti kävijät.

Open Doors Internationalin vuoden 2014 World Watch List sijoitaa Pohjois-Korean ensimmäiseksi 50 maan listallaan, joissa kristittyjä vainotaan eniten uskonsa takia. Pohjois-Korea on ollut uskonnonvapaustilanteeltaan pahin maa 12 peräkkäisenä vuonna.

Lähde: www.worldwatchmonitor.org ja MKY-uutiskirje

Ei kommentteja: