2.11.2014

Kymmenet tuhannet ovat paenneet Boko Harmin hyökkäyksiä

Yli 40 000 nigerialaista on paennut Kameruniin Boko Haramin väkivaltaa. Heistä 16 000 on majoitettu Minawaon leiriin. Leiri olosuhteet ovat huonot. Monilla ei ole suojaa tai kuivaa tilaa nukkumiseen. Monet leirillä ovat sairastuneet. Minawaon leirissä on 3 000 kristittyä, jotka kokoontuvat jumalanpalvelukseen tilapäissuojissa.

Boko Harmin väkivalta on levinnyt myös Kameruniin ja sadat perheet ovat jatkaneet maan pohjoisosiin ja muualle Kameruniin.

“Kristityt olivat erityisesti kohteina” kertoi kamerunilainen pastori kyläänsä kohdistuneesta hyökkäyksestä. “Ainakin kolme kristittyä kuoli Assigashiyassa ja Mouldougouassa.” Tämä pastori pakeni yhteisönsä kanssa Mokoloon.

Pakolaisten hallitukselta saamansa apu on ollut vähäistä. Paikallinen seurakunta lähetti myös pakolaisille niin paljon ruokaa kuin pystyivät keräämään. Jotkut naiset tekivät vaarallisen matkan takaisin hylättyyn kyläänsä katsomaan, olisiko viljavarastoihin jäänyt hirssiä. Näistä perheistä 82 on nyt majoitettu paikalliseen kirkkoon.

Vaikka Nigerian hallitus ilmoitti saavuttaneensa aselevon Boko Haramin kanssa, järjestö on jatkanut hyökkäyksiä Nigeriassa ja Kamerunissa ja pakolaisvirta Kameruniin todennäköisesti jatkuu.

Lähde: www.opendoorsuk.org ja MKY-uutiskirje

Ei kommentteja: