6.4.2008

Pohjois-Koreassa pidätetty kymmeniä opiskelijoita

Pohjois-Koreassa Ham Kyung Book Do Chungissa viranomaiset pidättivät maaliskussa 2008 kymmenen opiskelijaa koska he olivat lukeneet Raamattua ja katsoneet Raamatusta kertovaa elokuvaa. Free North Korea Broadcastingin mukaan GumRung yhtiön entinen varapresidentti Jung raportoi heille tapauksesta ja on sen jälkeen paennut Kiinaan välttääkseen itse pidätyksen.

Jung kertoo: ”Vuoden 2006 maaliskuussa 200 Raamattua ja useita satoja elokuvia hankittiin Kiinasta ja piilotettiin jauhosäkkeihin, jotka sitten salakuljetettiin Pohjois-Koreaan. Raamatut oli määrä toimittaa GumRungin yhtiön työntekijöille, jotka olivat vaikuttuneita Kiinassa olevasta kristillisyydestä ja maanalaisista kristityistä Nasunin kaupungissa. Kaikki yrityksen johtajat on pidätetty ja useita on kidutettu. Mikäli minut saadaan kiinni, minut lähetetään poliittisten rikollisten vankileirille. En halunnut kuolla vankileirillä, joten pakenin,”.

Free North Korea Broadcastingin raportissa Jung kertoo, että useimmat opiskelijat olivat Chung Jinin korkeakoulusta. ”Nämä opiskelijat jakoivat Raamattunsa ja elokuvan ystäviensä kanssa. He myös jakoivat Raamattuja ja elokuvia muiden korkeakoulujen opiskelijoille,” hän kertoi.

Lähde VOM

Ei kommentteja: