22.8.2009

Vankilassa Iranissa islamista luopumisen tähden

Iranissa 5. maaliskuuta 2009 pidätetyn paikalliset kristityt naiset, Maryam ja Marzieh, ovat yhä pidätettynä Evinin vankilassa Teheranissa. Molempia on pidetty ajoittain eristyssellissä ja heitä on kuulusteltu karkein ottein. Molemmat ovat voineet huonosti ja ovat menettäneet paljon painoa vankilassa olonsa aikana.

Lauantaina 8. elokuutta 2009 Maryam ja Marzieh haettiin oikeuden eteen. Oikeusistunnon aikana heitä kehotettiin luopumaan kristinuskosta. Molemmat naiset kieltäytyivät. Kysymysten asettelusta kävi selville, että ainoa asia josta naisia syytettiin, oli heidän kääntymisensä islamista kristinuskoon.

Pääsyyttäjä oli pyytänyt tuomiota kääntymisestä, mutta tuomiota ei annettu istunnon päättyessä. Tuomion sijaan syyttäjä määräsi heidät takaisin vankilaan ja kehotti heitä palaamaan oikeuteen kun he olisivat valmiita kieltämään uskonsa Kristukseen. Naiset ovat yhä Evinin vankilassa. Marziehille ei ole annettu tarvittavaa hoitoa jatkuviin terveydellisiin ongelmiin.

Lähde: www.meconcern.org ja MKY

Päivitys 21.11.2009

Sunnuntaiaamuna 15.11.2009 Elam Ministries sai uutisia, että maaliskuulta saakka vangittuna olleet iranilaiset kristityt Maryam ja Marzieh vapautettaisiin maanantaina, marraskuun 16. päivä. Vapauttamisensa jälkeen heidän ehkä tulisi osallistua oikeuskuulusteluihin.

Naisia ei kuitenkaan vapautettu maanantaina oikeusprosessin viivästymisen vuoksi. He ovat perheineen kuitenkin edelleen toiveikkaita vapauttamisen suhteen. Naisten vapautuminen on kuitenkin mahdollista ja todennäköistä. Toivomme, että vapautus tapahtuu mahdollisimman pian ja ilman ehtoja.

Lähde: www.elam.com

Ei kommentteja: