25.10.2009

Oikeudessa turkkilaisuuden loukkaamisesta

Kaksi turkkilaista kristittyä, Hakan ja Turan on haastettu oikeuteen turkkilaisuuden loukkaamisesta. Viimeisin oikeuden istunto oli lokakuun 15. päivänä (2009). Oikeuteen oli kutsuttu kuusi todistajaa, mutta vain kolme heistä tuli paikalle paikalla. Kaikki kolme paikalla olevaa todistajaa työskentelevät Istanbulin oikeuslaitoksen eri osastoilla. He todistivat oikeudessa, että eivät olleet koskaan tavanneet tai kuulleet Hakania ja Turania. Kaksi todistajista lisäsi saaneensa Uuden Testamentin pyydettyään sitä internetin kautta, mutta tapauksilla ei ollut yhteyttä toisiinsa.

Hakania ja Turania syytettiin alun perin lokakuussa 2006 islaminuskon ja turkkilaisuuden loukkaamisesta koska he olivat osallistuneet paikalliseen Raamattu-kirjekurssiin. Miesten asianajaja kuvailee oikeudenkäyntiä "skandaaliksi", koska mitään todisteita ei ole olemassa syytettyjä vastaan.

Seuraava käsittely on sovittu 28. tammikuuta 2010, jolloin kolmen jäljellä olevan todistajan on määrä todistaa.


Lähde: www.meconcern.org ja MKY

Turkin väestöstä muslimeja on 99,6 % ja kristittyjä 0,32 %

Ei kommentteja: