15.9.2010

Isä tapettiin ja lapset kaapattiin Somaliassa

Al-Shabaab muslimikapinalliset murtautuivat Somalian Afgoissa asuneen Osman Abdullah Fatahin kotiin 21. heinäkuuta (2010). Aseistautuneet kapinalliset ampuivat hänet hänen vaimon ja lasten nähden. Fataho oli ollut jo pitkään kristitty ja hän toimi aktiivinen pienessä, maanalaisessa kristittyjen yhteisössä Somaliassa.

Murhan jälkeen kapinalliset ottivat Fatahin vaimon ja neljä lasta panttivangeiksi. Myöhemmin äiti pääsettiin vapaaksi. Mutta lapset pidettiin vangittuna sotilaiksi koulutettaviksi. Fatahon sukulainen sanoo kapinallisten valinneen hänet kohteekseen koska hän oli kääntynyt pois islamista. Al-Shabaabin kapinallisilla sanotaan olevan yhteyksiä Al-Qaidaan, ja presidentti Šeikki Sharif Sheik Ahmedin päätöksellä maassa noudatetaan sharia-lain muunnosta jonka mukaan islamin jättäviä odottaa kuolemantuomio.

Tapahtumien johdosta maan pienen kristittyjen vähemmistön joukkoon on levinnyt pelko. Somalia on suurimmaksi osaksi kapinallisten hallinnassa. Kapinallisten tavoitteena on mm. kitkeä maasta jokainen joka tunnustaa kristinuskoa. Maanalaisen seurakunnan johtajat ovat olleet pakotettuja pakenemaan kodeistaan välttääkseen joutuvansa tapetuiksi.

Al-Shabaab-järjestö kielsi äskettäin radioasemia soittamasta musiikkia ja kouluja soittamasta kelloa tunnin alkun ja lopun merkiksi "koska niistä kuuluva ääni muistuttaa liiaksi kirkonkelloja". Mogadishussa toimiva väliaikaishallitus kohtelee kristittyjä paremmin.

Lähde: MKY uutiskirje ja www.compassdirect.org

Ei kommentteja: