29.10.2011

Malediiveilla ei sallita ateismia eikä muuta uskontoa kuin islam

Saarivaltio Malediiveissa poliisit pidättivät syyskuun lopulla Shijo Kokkattu -nimisen 30-vuotiaan intialaismiehen löydettyään hänen kodistaan Raamatun ja rukousnauhan. Kokkattu, joka on katolinen kristitty, työskenteli opettajana Raafainu School -koulussa Raa Atollissa. Kotietsinnän aiheuttivat hänen työkaverinsa, jotka olivat ilmoittaneet viranomaisille löytäneensä kristillistä materiaalia yhdestä koulun tietokoneesta, jota Kokkattu oli käyttänyt. ”Hän oli todella hyvä opettaja, eikä hänestä ole aiemmin tullut mitään valituksia”, koulun rehtori sanoi. Syytettynä kristinuskon saarnaamisesta hänet vietiin toiselle saarelle kuulustelua varten ja pidettiin vangittuna yli kaksi viikkoa, kunnes hänet lopulta karkotettiin maasta lokakuun 14. päivänä, kertoo turvallisuussyistä nimettömyyttä pyytänyt lähde.

Viime vuonna malediivien viranomaiset pelastivat intialaisen kristityn naisopettajan, jota syytettiin ”kristinuskon saarnaamisesta” piirrettyään oppitunnilla kompassin. Oppilaiden muslimivanhemmat olivat nimittäin tulkinneet kompassiruusun ristiksi ja sen takia uhanneet heittää hänet mereen.

Intian valtameressä sijaitseva Malediivien saariryhmä koostuu vajaasta 1 200 saaresta, jonka lukuisat valkoiset rannat houkuttelevat vuosittain kymmeniätuhansia länsimaalaisia tähän ”lomaparatiisiin”. Samalla Malediivit on Saudiarabian rinnalla ainoa maa joka väittää väestönsä olevan sataprosenttisesti sunnimuslimeja, ja maan vuonna 2008 säädetyn perustuslain mukaan vain muslimit voivat saada Malediivien kansalaisuuden. Vierasmaalaiset, joiden uskonto on muu kuin islam, saavat harjoittaa uskontoaan, mutta vain yksityisesti omassa kodissaan.

Kuukausi sitten maan Islamin asioiden ministeriö julkaisi uudet, tiukemmat säännökset rekisteröimättömän islamilaisen saarnaamisen ja ei-islamilaisten uskontojen esiintuomisen valvonnasta. Kaikki mikä jollain tapaa liittyy muihin uskontoihin kuin islamiin, sekä islamin uskonnollisten auktoriteettien linjauksista poikkeavat mielipiteet, on kielletty. Myös islaminvastaisten nettisivustojen, blogien ja päivä- tai aikakauslehtien lukeminen on kiellettyä. Rikkomuksista rangaistaan 2–5 vuoden vankeudella, karkotuksella tai kotiarestilla. Ulkomaalainen malediivilaisen käännyttämistä yrittävä karkotetaan maasta. Tällaisen kirjallisuuden kääntäminen paikalliselle dhivehin kielelle on myös kiellettyä.

Malediiveissa kansalaisoikeuksien puolesta puhuminen katsotaan länsimaalaisten salaliitoksi islamia kohtaan. Maan konservatiivit eivät salli kansalaisten kääntyvän ateisteiksi, ja islaminuskosta luopuminen voi johtaa väkivaltaan ja ahdisteluun viranomaisten taholta. Vuosikymmenien tiukka uskonnon harjoittamisen poliittinen kontrolli on johtanut suvaitsemattomuuden kulttuuriin yleisön keskuudessa. Humaanisempia islamin muotoja kannattaviin islamilaisiin akateemikkoihin ja uskonnollisiin johtajiin sekä avoimempiin käsityksiin muista uskonnoista suhtaudutaan näin ollen myös vihamielisesti. Malediivilainen kirjailija kirjoitti viime kuussa, että monet malediivien lainsäätäjistä ja vanhemmista hallitusvirkamiehistä myöntävät kahden kesken että ”heidän kätensä ovat uskonnonvapauden kohdalla sidotut”. Kirjailijan mukaan ”varmin tapa tehdä Malediiveilla poliittinen itsemurha” on yleismaailmallisten ihmisoikeuksien kannattaminen.

Lähde: www.compassdirect.org ja MKY-viikkoraportti

Ei kommentteja: