6.10.2015

Intian käännyttämisen estäviä lakia käytetään uskonnonvapautta vastaan

Intian Madhya Predeshin osavaltiossa Satnan alueella kolme intialaista kristillisen järjestön työntekijää on pidätetty lokakuun 3. päivänä (2015). Heitä syytetään osavaltiossa voimassa olevan käännyttämisen vastaisen lain rikkomisesta. Motawa-nimisen kylän kristityt olivat kutsuneet työntekijät näyttämään kristillistä elokuvaa kylässä. Tällöin hindu-nationalistit esittivät syytteitä miehiä kohtaan.

Poliisiviranomaiset (Khem Singh) sanoivat miesten tarjonneen 5 000 rupiaa (68 euroa) kahdelle henkilölle kääntymisestä kristityksi. Syytteiden takia miehet pidätettiin ja heidän projektorinsa, CD-levynsä ja puhelimensa takavarikoitiin. Syytteet rahalla käännyttämisestä esittäneet henkilöt ovat hindu-nationalistisen Vishwa Hindu Parishad (VHP) -järjestön jäseniä.

Poliisi on asettanut järjestön työntekijät syytteeseen käännyttämisen kieltävän lain rikkomisesta ”uskonnosta toiseen käännyttäminen käyttäen voimakeinoja, houkuttelua tai petollisuutta”. Jos miehet todetaan syyllisiksi, niin heidän sakkonsa on 50 000 rupiaa (680 euroa).

Madhya Prades on yksi Intian kuudesta osavaltiosta, joissa on voimassa käännyttämisen kieltävä laki. Lakia on pantu käytäntöön vaihtelevalla tavalla. Lain on ajateltu suojaavan ihmisiä, mutta sitä on helppo käyttää uskonnonvapautta rajaavasti. Käytännössä lakia on sovellettu vain kun on ollut kysymyksessä hindulaisuudesta kääntyminen toiseen uskontoon, mutta sitä ei ole koskaan käytetty tapauksessa, jossa on käännytty hindulaisuuteen. Käytännössä lakia ei käytetä ihmisten vaan hindulaisen uskonnon suojaamiseen.

Laki vaatii jokaista, joka aikoo kääntyä hindulaisuudesta toiseen uskontoon ilmoittamaan paikallisille viranomaisille etukäteen kääntymisaikeistaan. Poliisiviranomaisten mukaan Motawa-kylässä kyseistä ilmoitusta ei oltu tehty.

Viranomaiset syyttävät miehiä myös ”uskonnollisen tilan saastuttamisesta tai vahingoittamisesta tahallisessa loukkaamistarkoituksessa”.

Kolme pidätettyä miestä ovat Stephen Rajkumar (40 v.), Harilal (20 v.) ja Anil Kumar (28 v.). Yksi pidätetyistä, Stephen Rajkumar, on aiemmin kidnapattu hänen kristillisen työnsä takia.

Lähde Barnabas Fund

Ei kommentteja: