14.3.2006

Ateistista oikeuskäytäntöä

Tämä on esimerkki ateistisen ja kommunistisen Kiinan oikeuslaitoksen kidutuksista ja raaoista ihmisoikeusrikkomuksista.

Syytetyn tytär, joka oli läsnä isänsä oikeudenkäynnissä, kertoi hänen isänsä peruneen heti niin sanotun ”tunnustuspaperin”, kun tuomari oli lopettanut syyteasiapaperien lukemisen. Kun pääpuolustaja Li Heping kysyi häneltä, miksi hän oli allekirjoittanut syytepaperit, Xu kertoi oikeudelle allekirjoittaneensa nämä listatut tunnustukset suunnattoman kidutuksen seurauksena, hetkellä, jolloin ”hän olisi mieluummin kuollut kuin elänyt”. Xu sanoi, että hetkenä, jolloin hänet pakotettiin tunnustamaan, hän oli roikkunut ilmassa viisi päivää ja yötä nukkumatta.

Xu ja Li mainitsivat muutamista käsittämättömän epäinhimillisistä kidutuksista, joita muutamat ”kidutusexpertit” olivat tehneet heille. Xu kertoi, kuinka saadakseen väärän tunnustuksen, he olivat sitoneet hänen sormensa, varpaansa ja sukupuolielimensä johtoon ja sitten liittäneet siihen sähkövirran. Li näytti vahingoittuneita sormiaan oikeudelle ja kertoi, kuinka kidutusexpertit käyttivät uutta kidutusmenetelmää nimeltään “Pi Long Pao” (tarkoittaa ,”olla lohikäärmeen puvussa”). Hänet nostettiin ilmaan roikkumaan paksun peiton sisällä, johon sitten johdettiin sähkö hänen tultua likomäräksi.

Herra Li Heping, joka tunnetaan Pekingin kansainvälisen lakitoimiston johtajana ja ihmisoikeustaistelijana, todisti Xun olevan syytön. Oikeuden päätuomari keskeytti hänet 23 kertaa puolustuspuheenvuoron aikana. Xu kielsi kaikki syytteet oikeudessa.

Ei kommentteja: