13.8.2008

Jemenissä on pidätetty kristittyjä uskonnollisista syistä

Kesäkuun 18. päivänä (2008) Jemenin viranomaiset ovat ilmoittaneet pidättäneensä useita ”lähetystyö solun” jäseniä länsirannikon Hodaihan kaupungissa. Pidätettyjä syytetään kristillisyyden edistämisestä ja Raamattujen jakelusta. Yksi pidätetyistä, Hadni Dohni, on lisäksi syytteessä ’kristityksi kääntymisestä’. Pidätetyt on viety osavaltion pääkaupunkiin Sana’aan, jossa heitä aiotaan ”kuulustella”, jotta saataisiin selville heitä kannattaneet henkilöt. On hyvin todennäköistä, että nämä kristityt joutuvat pahoinpitelyn ja kidutuksen kohteeksi. Myös heidän henkensä on vaarassa.

Pidätystä ovat edeltäneet median pelottelukampanjat, joiden mukaan islam olisi Jemenissä uhan alaisena. Palestiinalainen sanomalehti al-Quds al-Arabi väitti, että Jemenissä olisi 2000 kristityksi kääntynyttä entistä muslimia. Nämä väitteet ovat suututtaneen maan islamistit. Maailman muslimiliitto (World Muslim League) vaati Jemenin hallinnolta tiukkoja otteita islamista pois kääntymistä vastaan. Al-Qaeda–sanomalehti suositteli Jemenin al-Qaeda järjestölle ”islamilaisen pyhän mediasodan” aloittamista kristittyjä vastaan.

Helmikuussa 2008 Yemen Post –sanomalehti kehotti valtiota tarkkailemaan islamista pois kääntyneitä ja myös mahdollista kristillistä lähetystyötä.

Jemenin uskonnonvapaus ja ihmisoikeudet ovat yksi maailman heikoimpia. Kristityksi kääntyminen Jemenissä on laitonta samoin kuin islamista luopuminen. Jemenin viranomaiset väittävät, että maassa ei ole kristittyjä, ja että ainoat kristityt maassa olisivat muita kuin jemeniläisiä, pääosin etiopialaisia ja aasialaisia vierastyöläisiä sekä joitakin somalialaisia pakolaisia ja länsimaalaisia työntekijöitä.

Vuoden 2000 alussa somalialainen pakolainen Jemenissä, Mohammed Omar Haji, vangittiin koska hän luopui islamista. Viranomaiset pelottelivat häntä kuolemantuomiolla ja hakkasivat hänet useasti kahden kuukauden pidätyksen aikana saadakseen hänet palaamaan takaisin islamiin. Haji kuitenkin kieltäytyi ja hänelle langetettiin kuolemantuomio islamin hylkäämisestä. Tapaus tuli kuitenkin julkisuuteen ja Jemenin hallitus joutui vapauttamaan Hajin. Haji karkotettiin Uuteen Seelantiin, jossa hänelle ja hänen perheelleen tarjottiin turvapaikka.

Vuoden 2000 jälkeen uskonnonvapaustilanne on huonontunut Jemenissä ääri-islamilaisten toiminnan kautta. Pohjois- ja Etelä-Jemenin yhdistyttyä Jemeniksi maassa on ollut sisällissota ja lukuisia konflikteja pääasiassa sunnien ja shiiojen kesken. Hallitus pyrkii pitämään hajanaisen maan koossa keksimällä taisteleville osapuolille yhteisiä ”vihollisia”. Mediapropagandan kautta kristityt on esitetty tällaisiksi ”vihollisiksi”.

Euroopassa ja muualla länsimaissa islamilainen lähetystyö ja muslimiksi kääntyminen on sallittua. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 18. artiklan: ”Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.”

Lähde: WEA Religious Liberty Commission

Jemenin väestöstä noin 22 milj. väestöstä 99,94 % on muslimeja, kristittyjä on 0,05 % ja juutalaisia 0,01 %. Maan virallinen uskonto on islam ja lainsäädäntö perustuu islamilaiseen, 600-luvulta periytyvään, sharia-lakiin.

Ei kommentteja: