9.7.2011

Sudan - etelä ja pohjoinne

Pohjois-Sudanin hallitus Khartoumissa on ilmoittanut aikovansa ankaroittaa islamilaisen sharia-lain soveltamista maassa, mikä voisi aiheuttaa kristittyjen ja muiden ei-muslimien tämänhetkisen rajoitetun vapauden supistamista ennestään. Pohjoisen kirkot pelkäävät tämän johtavan uskonnon harjoittamisen vapauden lisärajoituksiin. Lisäksi pohjoisessa asuvien eteläsudanilaisten asemasta ei ole vieläkään saatu selvyyttä. Useimmat näistä ovat kristittyjä. Pelätään myös, että jäljelle jäävien kristittyjen tilanne vaikeutuu entisestään, jos ja kun monet heistä poistuvat Pohjois-Sudanista.

Sudanin Kirkkojen neuvosto on päättänyt, ettei se jakaudu Sudanin jakautuessa, vaan aikoo jatkossakin toimia yhtenä organisaationa, kahden valtion alueella. Sudanin kaksi suurinta kirkkoa, roomalais-katolinen kirkko ja episkopaalinen kirkko, ovat kukin tahollaan tehneet samanlaisen päätöksen: molemmat kirkot jatkavat yhtenäisinä provinsseina kahden valtion alueella. He pyytävät meiltä esirukousta, kun he valmistautuvat toimimaan kahden eri oikeusjärjestyksen alaisina.

Pohjoisen ja Etelän välinen raja on monilta kohdin edelleen kiistanalainen. Abyein provinssissa olisi pidetty kansanäänestys siitä, haluaako provinssi jäädä Pohjois-Sudaniin vai kuulua itsenäistyvään Etelä-Sudaniin, mutta äänestys on nyt lykätty toistaiseksi. Toukokuussa pohjoisen asevoimat puolustivat oikeuttaan hallita aluetta Etelä-Sudanin armeijan tapettua pohjoisen joukkoja väijytyksessä. Etelä-Sudanin hallitus on päättänyt olla vastaisuudessa ryhtymättä aseellisin hyökkäyksiin Abyein alueella. Muissa rajaprovinsseissa, erityisestä Etelä-Kordofanissa, on kuitenkin esiintynyt väkivaltaisia yhteenottoja, ja väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet Darfurissa läntisessä Sudanissa. Kaikki nämä väkivaltaisuudet ovat jälleen kerran ajaneet tuhansia ihmisiä pakoon etelään.

Lähde: www.meconcern.org, MKY viikkoraportti

Ei kommentteja: