12.8.2007

Kesän uskonnonvapaus Lähi-idässä

Seuraavassa joitakin kesäajan tapahtumia Lähi-idästä.

TURKIN hallitus ei puutu syvään juurtuneeseen uskonnollisten vähemmistöjen diskriminaation. Vähemmistö uskontoihin kuuluvien ryhmien olemassaoloa ja asemaa ei ole lailla turvattu, eikä hallitus ole tehnyt mitään vähentääkseen tai estääkseen heihin kohdistuvaa suvaitsemattomuutta. Tätä suvaitsemattomuutta lisäävät jatkuvasti viranomaisten toiminta ja lausunnot, median tuoma propaganda ja jopa opetusmateriaalien tekstit.

Kolmen kristityn murhan jälkeen hyökkäykset ja uhkaukset kristittyjä kohtaan ovat vain lisääntyneet. Heinäkuun 18. päivänä oikeus käsitteli jällen tapausta, jossa kaksi kristittyä turkkilaista syytetään ”turkkilaisuuden häpäisemisestä”. Jopa valtionsyyttäjä huomautti oikeudelle, ettei ole olemassa mitään todisteita, jotka tukisivat syytöksiä. Seuraavan kerran asiaa käsitellään 12. syyskuuta 2007 ja silloin odotetaan myös lopullista tuomiota.

EGYPTISSÄ heinäkuussa egyptiläiset poliisit pahoinpitelivät kristittyä naista. Nainen oli entinen muslimi. Poliisit olivat vanginneet hänet ”suojellakseen” häntä väkivaltaiselta ääri-islamilaiselta perheeltä. Myöhemmin poliisit luovuttivat naisen perheelleen, jotka pahoinpitelivät häntä ennen poistumistaan asemalta poliisien edessä.

SAUDI-ARABIASSA egyptiläistä kristittyä kirurgia on useita kertoja viimeisten kahden vuoden aikana estetty matkustamasta kotimaahansa. Hän menetti työpaikkansa lääketieteellisellä klinikalla kuusi kuukautta sitten, mutta hän ei ole saanut uutta työlupaa uskontonsa vuoksi. Mies sai matkustusluvan kotiinsa egyptiin sen jälkeen kun hänen tapauksensa sai huomiota ihmisoikeusjärjestöjen taholta.

Lähteet: Compass Direct, www.assistnews.net, www.hopefm.com, Middle East Concern,
www.memri.org

Ei kommentteja: