16.2.2008

Malesian uskonnonvapaus heikkenemässä

Aasialaisessa Malesian valtiossa uskonnonvapaus on heikentymässä. Malesian pääuskontona on islam, johon kuuluu 60 % väestöstä. Uskonnollisiin vähemmistöihin, eli muita kuin muslimeja, kuuluu 40 % väestöstä. Vähemmistöt ovat huolestuneita viime aikoina annetuista oikeudenpäätöksistä, jotka heikentävät heidän huoltajuusoikeuksia lapsiinsa nähden ja myös hautausoikeuksia.

Viranomaiset ovat takavarikoineet tulleissa kristillistä kirjallisuutta. Vuoden 2008 alussa tullissa takavarikoitiin eräältä Malesian kansalaiselta 32 Raamattua. Raamatut olivat englanninkielisiä ja tarkoitettu seurakunnan käyttöön. Ne oli hankittu Filippiineiltä. Tulliviranomaiset määräsivät, että Malesian sisäisen turvallisuuden viranomaisten tulee ensin tarkastaa tekstit.

Malesian seurakuntaneuvoston pääsihteeri on vaatinut Raamattujen välitöntä palautusta. Tapausta kommentoineen piispan mukaan tapaus ei ole ainutkertainen, vaan ulkomaanmatkaltaan maahan palaavien malesian kristittyjen on usein käsketty jättämään kristillinen kirjallisuus tulliviranomaisten haltuun.

Lähteet www.assistnews.net, Compass Direct, VOM Kanada

Ei kommentteja: