25.2.2012

Newsweek: Kristittyjä surmataan heidän uskonsa tähden

Newsweek-lehti uutisoi helmikuussa (13.2.2012), että muslimimaissa tapetaan kristittyjä heidän uskonsa tähden. Artikkelissa ilmiötä nimitetään kristofobiaksi. Artikkelin kirjoittaja on muslimista ateistiksi kääntynyt Ayaan Hirsi Ali. Hirsi Alin mukaan muslimien vihaajaksi eli islamofobikoksi leimautumisen pelko estää länsimaisia toimittajia ja vaikuttajia kritisoimasta islamia silloinkin kun siihen olisi aihetta.

Hirsi Ali kirjoitaa: ”Viime vuosina kristittyjen vähemmistöjen väkivaltaista alistamisesta on tullut muslimienemmistöisissä maissa normi.” Vuosina 2003 – 2010 kristittyihin kohdistuneiden terrorin määrä Afrikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa nousi yli 300 %. Newsweekin artikkelissa kerrotaan esimerkkitapauksia eri puolilta maailmaa Nigeriasta Indonesiaan. Hirsi Alin mukaan kysymyksessä ei ole suunniteltu sota, vaan kristinuskon vastainen ilmapiiri synnyttää spontaaneja väkivallan tekoja. Hän vaatii länsimaiden vallanpitäjiä suojelemaan kristittyjä samalla tavalla kuin se suojelee muslimivähemmistöjä maissaan. Länsimaat voivat painostaa muslimimaita suitsemaan ääriliikkeitä esimerkiksi kauppasopimusten avulla.

Ayaan Hirsi Ali on muslimitaustainen ateisti ja feministi, joka tunnetaan ehkä parhaiten musliminaisten asemaa käsittelevästä kirjastaan Neitsythäkki. Hollantilainen ohjaaja Theo van Gogh ohjasi Hirsi Alin kirjan pohjalta elokuvan naisten alistamisesta islamissa. Marokkolaissyntyinen hollantilainen muslimi murhasi van Goghin elokuvan tähden. Islamistit ovat usein uhanneet Hirsi Alin henkeä hänen kirjoitustensa takia.

Lähde Newsweek artikkeli 6.2.2012, Ayaan Hirsi Ali: The Global War on Christians in the Muslim World

http://www.thedailybeast.com/newsweek/2012/02/05/ayaan-hirsi-ali-the-global-war-on-christians-in-the-muslim-world.html

20.2.2012

Kristityt uskonnollisen fanatismin uhreina Laosissa

Seitsemän kristittyä johtajaa pidätettiin joulukuussa jumalanpalveluksen aikana Boukhamin kylässä Laosissa. Heidät vapautettiin ehdoitta tammikuussa. Kyläpäällikkö oli määrännyt viranomaiset tekemään ratsian joulujumalanpalveluksen aikana 16. 12.2011, vaikka Laosin perustuslaki takaa uskonnonvapauden.

Seitsemää johtajaa pidettiin vangittuina ilman syytteitä joulukuun loppuun asti. Koska viranomaiset eivät pystyneet syyttämään heitä uskonnollisen lain häpäisemisestä, he nostivat lopulta syytteen kylän ”hitin”, perinteisen henkikultin häpäisemisestä. Kristityt määrättiin maksamaan 35 -kertaisen, keskikuukausipalkan määräisen sakon.

Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt tekivät parhaansa painostaessaan viranomaisia vapauttamaan vangitut kristityt. Samoin vangittujen perheet tekivät valituksia kylän viranomaisia vastaan juuri ennen kuin vangitut pääsivät vapaiksi.

Lähde: Stefanus-lähetys ja VOM Kanada

19.2.2012

Burman kristityt ihmisoikeusrikkomusten kohteena

Hallituksen näennäisreformien muodostaman savuverhon takana Burman etnis-uskonnolliset vähemmistöt kärsivät enemmän kuin koskaan ennen. Burma Campaign Australia -järjestön Zetty Braken mukaan näiden vähemmistöjen tilanne on itse asiassa huonontumassa: konflikti syvenee ja ihmisoikeusrikkomukset lisääntyvät, kun n. 60 000 kristittyä kachin-heimoon kuuluvaa ovat edelleen ilman humanitaarista apua. YK vahvistaa tämän ja arvioi että 55 000 kachin-heimoon kuuluvaa maan sisäistä pakolaista yli 20 sisäisessä pakolaisleirissä yrittävät pysyä hengissä ilman elintärkeitä tarvikkeita.

Ihmiset kuolevat helposti torjuttaviin, kylmyyden ja terveyshaittojen aiheuttamiin tauteihin. Useimmat lapset kärsivät likaisen juomaveden aiheuttamasta ripulista ja loisista. Keskenmenot ovat lisääntyneet huomattavasti. Nyt pelätään tarttuvien tautien leviämistä kauas ympäristöön. Tilanne on vakava.

Christian Solidarity Worldwide -järjestön Ben Rogers palasi äsken Kiinan ja Burman väliseltä raja-alueelta. Hänkin sanoi kuulleensa vierailunsa aikana niin vakavista ihmisoikeusrikkomuksista, ettei hän ole kuullut vastaava, vaikka on työskennellyt Burmassa jo 15 vuotta.

Lähde: MKY-viikkoraportti

12.2.2012

Laosin viranomaiset kokevat seurakunnat vihollisinaan

Laosin hallinto kontrolloi voimakkaasti kaikkia yhteiskunnan osia, myös seurakuntien toimintaa. Pienet itsenäiset seurakunnat kokevat voimakasta painostusta ja niille ei anneta virallista hyväksyntää. Paikalliset viranomaiset pitävät seurakuntia vihollisinaan, myös buddhalaiset johtajat ja kylien shamaanit tarkkailevat seurakuntien toimintaa.

Monet kristityt kuuluvat maan etnisiin vähemmistöihin. Katin ja Hmong heimojen kristittyjä on vangittu, painostettu luopumaan uskostaan ja jopa murhattu, yleensä armeijan hyökkäyksissä. Vuonna 2011 armeija tuhosi kirkkorakennuksia ja otti haltuunsa kristittyjen omaisuutta. Ainakin neljä Hmong-heimon kristittyä tapettiin huhtikuussa ja useita pidätettiin.

Tammikuussa 2011 poliisi hyökkäsi kotiseurakunnan tilaisuuteen pääkaupungissa Laosissa ja pidätti 11 kristittyä. Kolme seurakunnan johtajaa vangittiin syytettynä ”salaisista kokoontumisista”.

Laosilainen pastori kertoo omista kokemuksistaan: “Poliisi sitoi kätemme ja jalkamme kiinni seinään kun he pidättivät meidät. Emme voineet istua, maata tai käydä vessassa. Seuraavana päivänä poliisi kaivoi kuopan maahan ja pakotti meidät kuoppaan. Kätemme ja jalkamme olivat yhä sidottuja. Meitä pidettiin kuopassa kuukauden ajan.”

Lähde: Open Doors UK & Irlanti

11.2.2012

Poika tapettiin koska hänen isänsä kääntyi kristityksi

Kirkkoisä Tertullianus on sanonut: ”Jos Tiber on siirtynyt pois uomaltaan, jos Niili ei ole tulvinut vesiään peloille, jos sattui maanjäristys, jos nälänhätä tai rutto uhkaavat, nousee heti huuto ’kristityt leijonien eteen!’”.

Karim (nimi muutettu) on jemeniläinen mies, joka kääntyi muslimista kristityksi vuoden 2011 puolessa välissä. Karimilla oli viisi lasta. Karim laitettiin vankilaan ja tuomittiin kuolemaan islamin hylkäämisen tähden. Hän onnistui kuitenkin pakenemaan naapurimaahan.

Sillä aikaa kun Karim oli ollut vankilassa, hänen syyttäjänsä löysivät ja ottivat kiinni toisen Karimin 7-vuotiaista kaksospojista. He pahoinpitelivät pojan ja tappoivat hänet murtamalla hänen niskansa. Tämän jälkeen he veivät kuolleen pojan takaisin äidille.

Lähde: Avainmedia-lehti 2/2012