3.11.2008

20 kristittyä pidätettiin Ertireassa

Eritrean viranomaiset ovat pidättäneet noin 20 Faith Missions -seurakuntaan kuuluvaa eritrealaista kristittyä 12. lokakuuta 2008 Deki-Zerussa. Kaupunki sijaitsee 30 km pääkaupungin Asmaran ulkopuolella. Eritrean viranomaiset tekivät ratsian kirkkoon ja pidättivät kristityt, jotka olivat kokoontuneina sunnuntain jumalanpalvelukseen.

Pidätetyt ovat edelleen vangittuina (31.10.08). Pidätettyjen joukossaan on myös vanhuksia. Seurakunnan jäseniä on pidätetty uskonnollisista syistä myös aiemmin. Jouluaattona 2007 Massawan kaupungin saman seurakunnan 35 jäsentä pidätettiin. Kaikki tuolloin pidätetyt vapautettiin helmikuussa 2008.

Seurakunta on toiminut aktiivisesti ja tehnyt sosiaalista työtä Eritreassa yli viiden vuosikymmenen ajan. Viranomaiset pakottivat seurakunnan maan alle vaadittuaan vuonna 2002 kaikkien seurakuntien rekisteröimistä. Tämän vaatimuksen jälkeen kuitenkin ainoastaan kolme kirkkokuntaa hyväksyttiin rekisteröitäviksi: Eritrean ortodoksinen, roomalaiskatolinen sekä evankelisluterilainen kirkko.

Eritrean viranomaiset ovat vainonneet sekä rekisteröityjä että rekisteröimättömiä seurakuntia. Tähän mennessä yli 2 000 kristittyä on ollut vangittuna konteissa, armeijan parakeissa ja vankiselleissä.

Lähde: International Christian Concern

Eritrean väestöstä on 40 % ortodokseja ja 48 % sunni-muslimeja.

Ei kommentteja: