9.5.2009

Kristityksi kääntyminen johti pidätykseen

Maaliskuun 5. päivänä 2009 Marzieh Amirizahed Esmaeilabad (30) ja Maryam Rustampoor (27) pidätettiin ja vietiin Evinin pahamaineiseen vankilaan Teheranissa, vaikka he eivät ole syyllisiä mihinkään rikokseen. Pidätysten todellinen syy on, se että naiset ovat kääntyneet kristityiksi. Useiden kuulusteluiden jälkeen naisille asetettiin 350 000 euron takuut. Naiset eivät saa käyttää lääkkeitään, vaikka he ovat molemmat sairaina, ja kotiin he ovat saaneet soittaa minuutin päivässä.

Tällä viikolla (vko 19/2009), kaksi kuukautta pidätyksen jälkeen, naiset ovat edelleen vangittuina Evinin vankilassa. Kumpaakaan ei vieläkään ole virallisesti syytetty mistään, mutta heidät on epäilemättä vangittu, koska kumpikin on muslimitaustainen tunnustava kristitty. Vangitsemisen syy vahvistui vanginvartijan todettua, että naiset tulisi teloittaa, koska he ovat käännynnäisiä.

Tällä viikolla heitä kumpaakin odottavat lisäkuulustelut. Kumpikin on ollut silmät sidottuna kuulusteluiden aikana ja heidät on erotettu toisistaan. He ovat nyt myös eri selleissä.

Lähteet: MKY, http://www.elam.com/

Iranin väestöstä 99 % on muslimeja, 0,5 % bahaita ja 0,3 % kristittyjä

Ei kommentteja: