4.11.2009

Pakistanin kristityille ei anneta samoja oikeuksia kuin muslimeille

Poliisi pidätti kesäkuun 19. päivänä 2009 Asian Bibin, 37-vuotiaan pakistanilaisen naisen Ittawalin kylässä. Häntä tullaan todennäköisesti syyttämään Allahin, Muhammedin tai Koraanin pilkasta. Asian Bibi kuuluu yhteen kolmesta kylänsä kristityistä perheistä. Kylään kuuluu yli 1500 perhettä.

Paikallisista naisista moni työskentelee Asian Bibin tavoin muslimi maanomistajan, Muhammed Idreesin, mailla. Työpaikalla moni musliminaisista on painostanut Asiania luopumaan kristillisyydestä ja kääntymään islamiin. Kesäkuussa painostus voimistui.

Perjantain kesäkuun 19. päivänä (2009) naiset keskustelivat intensiivisesti uskonnosta. Musliminaiset julistivat Asianille islamia ja pyrkivät käännyttämään hänet. Asian kertoi heille vastavuoroisesti Kristuksesta. Hän sanoi musliminaisille, että Kristus oli kuollut ristillä syntiemme puolesta. Hän kysyi mitä Muhammed oli tehnyt heidän puolestaan. Hän sanoi myös, että Jeesus elää, mutta Muhammed on kuollut. ”Kristus on todellinen Jumalan profeetta, ”Asianin kerrotaan sanoneen, ”ja teidän ei ole todellinen.”

Kun musliminaiset kuulivat tämän, he suuttuivat ja alkoivat hakata Asia Bibiä. Tämän jälkeen paikalle tuli joitakin miehiä. He vievät Asianin mukanaan ja sulkivat hänet huoneeseen lukkojen taakse. Miehet menivät moskeijaan ja julistivat moskeijan kovaäänisistä, että Asiania rangaistaan. Hänen kasvonsa mustataan ja hänet kuljetetaan kulkueessa kylän läpi aasin selässä.

Paikalliset kristityt tekivät vapauden riistosta ilmoituksen poliisille. Poliisit kävivät pidättämässä Asianin ennen kuin muslimit toteuttivat suunnitelmansa. Asiania pidetään vangittuna Nankana kaupungin poliisiasemalla. Asianin kristityt ystävät ovat pyytäneet, että poliisi ei nostaisi pilkkasyytöstä. Poliisi sanoo, että heidän täytyy nostaa syyte, koska paikalliset muslimijohtajat painostavat heitä.

Vähemmistönä olevien kristittyjen epätasa-avoisesta asemasta Pakistanissa kertoo se, että Asian pidätettiin ja häntä tullaan syyttämään Koraanin pilkasta, sen tähden, että hän puolustautui muiden sanallista hyökkäystä. Lisäksi väkivaltaa käyttäneitä musliminaisia ja Asianin vapauden riistäneitä muslimimiehiä ei syytetä mistään. Kristitty saa Pakistanissa syytteen, pelkästään sanoistaan, mutta muslimia ei syytetä heidän väkivallan teoista.

Lähde: VOM Prisoner Alert

Pakistanin väestöstä on 96 % muslimeja, 2,3 % kristittyjä ja 1,5 % hinduja.

Ei kommentteja: