28.2.2010

Kiinan uskononvapaus on heikkenemässä

Kiinan kaupungeissa kiinalaiset kristilliset seurakunnat toimivat aktiivisesti sosiaalisina auttajina ja näin toteuttaa kristillistä etiikkaa ja kristillisiä arvoja yhteiskunnassa. Kun maailma ja Kiinan hallinto lähes unohtivat Sichuanin maanjäristyksen, kristityt jatkoivat vapaaehtoiset työtään uhrien parissa fyysisen ja psykologisenkin avun merkeissä. Yksittäiset kristityt ovat auttaneet pohjoiskorealaisia pakolaisia.

 

Kristilliset järjestöt auttoivat vähemmistö kansaan kuuluvia uiguureja hakemaan turvapaikkaa ulkomailta. Monet kristityt auttoivat orpoja, sairaita, syrjäytyneitä, alistettuja ja monia muita. Myös kristityt juristit ovat puolustaneet ihmisoikeuksia ja oikeutta hallituksen kirjoitettujen periaatteiden mukaisesti, usein maksaen korkean hinnan niin tehdessään. Näiden joukossa on Gao Zhisheng, joka katosi hallituksen pidätettyä hänet.

 

Seurakunnan yhteiskunnallisesta positiivisesta vaikutuksesta huolimatta Kiinan hallitus jatkoi kotiseurakuntaliikkeen kristittyjen vainoa. Ihmisoikeusrikkomukset kotiseurakuntaliikkeen kristittyjä vastaan lisääntyivät vuoden 2009 aikana. Hallitus on tiukentanut strategiaansa, niin ettei se enää vainoa ainoastaan seurakuntien johtajia ja kaupunkiseurakuntia, vaan myös keskeyttää seurakuntien tilaisuuksia, rankaisee niiden johtajia kovalla kädellä ja on koventanut otettaan myös virallisesti hyväksytystä Kolme itse -kirkosta.

 

Vuonna 2009 tapahtui myös positiivista kehitystä Kiinan uskonnonvapaudessa. Esimerkiksi monissa ankarista vainoista tunnetuissa maakunnissa vainot vähenivät. Myös Xinjiangin hallitus vapautti kotiseurakunnan johtajan Lou Yuanqin. Hallitus myös lopetti väkivaltaisen vainon Kiinan kotiseurakunta allianssin johtajaa Zhang Mingxuania kohtaan.

 

Kiinalaiset sekulaaritutkijat ovat kiinnittäneet enemmän huomiota Kiinan uskonnonvapauteen, erityisesti kotiseurakuntaliikkeeseen. Kiinalainen uskontoasiantuntija Liu Peng sanoi maan olevan suosiollisessa tilanteessa kehitykselle, jossa uskonnosta tulee hyväksytty ja tasa-arvoinen tekijä yhteiskunnassa. Myös presidentti Hu Jintao äskettäin ilmaisi odottavansa, että uskonnosta voi tulla suurempi vaikuttava tekijä maan sosiaaliselle harmonialle. Liu Peng peräänkuulutti ”kehitettäväksi järjestelmää niin että useampia uskonnollisia asioita hallittaisiin lain kautta, eikä hallinnollisin keinoin.” Kaikille uskonnollisille ryhmittymille pitäisi taata yhteneväinen mahdollisuus rekisteröityä, hän sanoi.

 

Wang Zuoan valtion uskonnollisesta hallinnosta sanoo, että Kiinan ateistinen hallitus ja uskonnollisten asioiden hoitaminen on poliittisesti ristiriitaista. Hän painotti, että molemminpuolinen kunnioitus ja yhdistyminen politiikassa ovat avain harmonialle. Lopuksi hän sanoi paikallisen hallinnon välinpitämättömyyden ja kykenemättömyyden käsitellä uskonnollisia asioita sekä hallituksen pelottelun olevan asioita jotka tulisi ratkaista.

 

Mikäli Wangin sanat edustavat hallituksen virallista kantaa vuodelle 2010, niin seurakunnat tulevat todennäköisesti olemaan entistä vakavamman vainon kohteena. ChinaAidin tammikuun aikana tietoonsa saamien tapausten perusteella tämä on hyvinkin mahdollista. Kiinan hallituksen tiukentunut kontrolli internetistä vuonna 2010 saattaa vaikeuttaa ChinaAidin tiedonkeruuta jatkossa. Kontrolli saattaa tulla kohdistumaan erityisesti suuriin tai vaikutusvaltaisiin seurakuntiin.


Lähde: MKY ja ChinaAid

Kiinan väestön uskonnnollinen jakautuminen
50 % uskonnottomia (ateisteja)
29 % kiinalaisia uskontoja
8,4 % buddhalaisuus
7,3 % kristittyjä
4,3 % traditionaalisia uskontoja
2 % muslimeja (lähinnä uiguurit)

Ei kommentteja: