20.4.2011

Kristittyjä pahoinpideltiin heidän jaettua uskoaan

Neljä kristittyä, joista yksi oli poliisikonstaapeli, pahoinpideltiin 1. huhtikuuta Madikerin alueella. Syynä tähän olivat syytökset ”yllytyksestä uskonnolliseen kääntymykseen”, vaikka Intiassa toiseen uskontoon siirtyminen ei ole laitonta.

Tietojen mukaan Nandimotte-nimisen kylän asukkaat ärsyyntyivät, kun kristitty poliisi yhdessä kolmen muun kristityn kanssa menivät ovelta ovelle jakamassa traktaatteja ja kirjoja. Muutamat raivostuneet hindulaiset kyläläiset pahoinpitelivät heitä, repivät vaatteet puoliksi pois heidän päältään ja veivät heidät lopulta poliisiasemalle. Tapauksesta kuulleet äärihindujohtajat kiirehtivät myös paikalle, mutta ennen kuin he pääsivät käsiksi kristittyihin, poliisit puuttuivat asiaan ja ottivat kristityt huostaansa.

Raportin mukaan yksi poliisikomisarioista ilmoitti, että ylikomisariolle oli jätetty valitus, jossa vaadittiin kristityn poliisikonstaapelin erottamista virastaan. Toinen poliisi ilmoitti että kristittyjä syytetään ”tarkoituksellisista ja ilkeämielisistä teoista, joiden tarkoituksena on ollut järkyttää kaikkien yhteiskuntaluokkien uskonnollisia tunteita heidän uskontoaan tai uskomuksiaan loukkaamalla”.

Lähde: www.compassdirect.org, MKY

Ei kommentteja: