7.2.2010

Bhutan ei salli kirkkojen rakentamista

Bhutan on pieni sisämaavaltio Himalajalla Intian ja Kiinan välissä. Maan väestöstä 72 % on buddhalaisia, hinduja on 23 %. Maassa on kiellettyä rakentaa muiden uskontojen käyttöön tarkoitettuja rakennuksia. Laki estää myös kristittyjä rakentamasta kirkkoja, vaikka kristityt noudattavat maan lakeja ja käyttävät kansallispukua ja seurakunnan tilaisuudet ovat kaksikielisiä, dzongkhan ja nepalin kielisiä. Nykyhallinto on sallinut maahan aiemmin kiellettynä olleet disko-, pub- ja baarirakennukset, mutta ei kirkkoja.

Bhutanin buddhalainen hallinto näkee kristinuskon suurempana uhkana maan kulttuurille kuin länsimaisen populaarikulttuurin. Hallitus uskoo kristillisyyden aiheuttavan uskonnollisia ristiriitoja maassa, vaikka asiasta ei ole käytännön näyttöä.

“Suurin osa Bhutanin kristityistä on kouluttamattomia ja alemmista sosiaaliluokista”, kertoo maanalaisen seurakunnan pastori. Kristillistä opetusta on hänen kertomansa mukaan vähän ja hyvästä opetuksesta ja yleisestä koulutuksesta on huutava pula Bhutanin kristittyjen keskuudessa. ”Emme kuitenkaan voi tehdä paljoakaan johtuen meitä koskevista rajoituksista.” Jopa rukoileminen on rajoitettua, kristityt saavat rukoilla ainoastaan mikäli joku heidän tuttavistaan on sairaana.

Suurin osa bhutanilaisista on buddhalaisia, ja uskonto on erottamaton osa Bhutanin monarkiaa. Kuninkaalla on sekä uskonnollinen että poliittinen valta ja kansa palvoo häntä. Kuninkaan kuvia on kaikkialla – kodeissa, kaupoissa, hotelleissa ja talojen ulkoseinillä. Kaduilla näkee suuria kuvia kuninkaasta, joissa on teksti ”Sydäntemme Kuningas”. Jopa julkinen liikenne on varustettu kyltein ”Kuninkaamme Ikuisesti”.

Lähde: www.compassdirect.org ja MKY

Bhutanin väestöstä 72 % buddhalaisia, 23 % hinduja, 4 % muslimeja, 0,5 % kristittyjä ja 0,5 % harjoittaa perinteisiä uskontoja.

Ei kommentteja: