17.10.2010

Mielivaltaisia pidätyksiä Kiinassa

Syyskuun 26. päivänä 2010 Kiinan turvallisuuspoliisi teki ratsian kotikirkon kokoukseen Youqingissa, Sichuan provinsissa, Kiinassa. Hyökkäyksessä pidätettiin ja pahoinpideltiin kirkon jäseniä.

Viranomaiset väittivät kokoontumisen olleen laiton ja pidättivät 20 seurakunnan jäsentä ja vei heidät poliisiasemalle kuulustelua varten. Viisi pidätetyistä vapautettiin, kun heidän perheensä maksoi vaaditun takuusumman. Muut pidätetyistä pidettiin vangittuina useita tunteja ennen kuin heidät vapautettiin. Pidätyksen aikana poliisiaseman johtaja oli hakannut kahta seurakunnan jäsentä.

Osa pidätetyistä palasi hakemaan asemalta sinne jäänyttä omaisuuttaan. Tällöin viisi heistä pidätettiin uudelleen 15 päiväksi. Pidätyksen syyksi esitettiin ”yleisen järjestyksen häiritseminen uskonnon verukkeella”.

Ratsian aikana poliisiviranomaiset hajottivat rakennuksessa 30 penkkiä ja yhden pöydän sekä takavarikoivat kristillisiä kirjoja ja 500 yuania varoja.

Lähde: Be-A-Voice Network

Ei kommentteja: