8.12.2012

Kristitty karkotettu Malediiveilta kirjallisuuden maahantuonnin takia

Malediivien viranomaiset pitivät bangladeshilaista kristittyä vangittuna 23 päivän ajan koska hän oli tuonut maahan kristillistä kirjallisuutta. Pidätyksen jälkeen hänet karkoitettiin maasta.

Tulliviranomaiset löysivät Jatish Biswasilta 11 kristittyä kirjaa dhivehin kielellä. Hänet pidätettiin syyskuun 27. päivänä pääkaupunki Malén kansainvälisellä lentokentällä ja hänet karkotettiin maasta lokakuun 19. päivänä. "Minua ei pahoinpidelty fyysisesti, mutta viranomaiset kohtelivat minua niin kuin olisin halunnut tuhota koko heidän valtionsa tuomalla sinne kristillisiä kirjoja", hän kertoo. "He riisuivat minulta lähes kaikki vaatteet, nähdäkseen jos minulla oli jotain muuta mukana."

46-vuotias Biswas johtaa sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen yhtiötä Way of Life Trust. Paikallinen lehdistö raportoi, ettei Biswasia tulla päästämään maahan uudestaan.

Malediivit ja Saudi-Arabian ovat ainoita maita, jotka väittävät maan jokaisen asukkaan olevan muslimeja. Malediiveilla on useita virallisia lakeja, jotka kieltävät islamin aseman vaarantavan materiaalin maahantuonnin. Maan viranomaiset ovat tunnettuja ulkomaalaisten kristittyjen vangitsemisesta ja karkottamisesta. Pidätyksiä ja karkoituksia on tehty vaikka ulkomaalaiset osallistuisivat vain paikallisten kristittyjen tapahtumiin yksityisissä kodeissa, tai jos he pitävät yhteyttä omiin seurakuntiinsa ulkomailla. Kaikkien ulkomaalaisten on allekirjoitettava maahanmuuttolomake, joka varoittaa pornograafisen materiaalin, epäjumalien, alkoholin, sianlihatuotteiden ja islamia vaarantavan materiaalin olevan kiellettyä maassa.

Laki maan uskonnollisesta yhtenäisyydestä vuodelta 1994 kuuluu: "Maldeiiveilla on laitonta propagoida jonkun muun uskonnon kuin islamin puolesta tai osallistua yrityksiin käännyttää joku johonkin toiseen uskontoon kuin islamiin. On myös laitonta julkisesti tuoda esille jonkun toisen uskonnon symbolia tai iskulauseita, tai herättää kiinnostusta moiseen."

Kukaan maassa ei siis saa kantaa mukanaan tai julkisesti näyttää kirjoja muusta uskonnosta kuin ilsamsita tai kääntää näitä kirjoja maan dhivehi-kielelle. Uskonnollinen sorto näyttää olevan vakiintunutta tässä maassa, jota monet rikkaat ja vaikutusvaltaiset pitävät turistiparatiisina.

Lähde: http://morningstarnews.org ja MKY

Ei kommentteja: