23.1.2013

Uskonnonvapaus heikentynyt useassa Afrikan maassa

Afrikkalaiskristittyjen vainot ovat merkittävin muutos Open Doors –järjestön tuoreessa vuosiraportissa. Syynä tähän on islamin vaikutuksen kasvu maanosassa.

Ihmisoikeusjärjestö Open Doors julkaisee vuosittain Word Watch List -tutkimuksen. Tutkimuksessa luetellaan 50 maata, joissa kristityt kärsivät eniten uskonsa tähden. Pohjois-Korea on ollut jo 11 vuoden  ajan listan synkimmällä paikalla. Saudi-Arabia ja Afganistan ovat seuraavia, kuten olivat edellisenä vuotena. Irakin uskonnonvapaus on heikentynyt niin paljon, että maa nousi neljännelle sijalle.

Näiden neljän maan jälkeen luetteloa hallitsevat Afrikan maat. Monissa, jo aiemmin listalla olleissa maissa, uskonnonvapaus on heikentynyt ja listalle on noussut myös viisi uutta Afrikan maata: Mali (7.), Tansania (24.), Kenia (40.), Uganda (47.) ja Niger (50.).

Selkeää uskonnonvapauden heikkenemistä on mm. Sudanissa (12.), Etiopiassa (15.) ja Libyassa (17.). Listalla, 50 uskonnonvapauden kannalta ongelmallisen maan joukossa, on tänä vuonna kaikkiaan 18 Afrikan maata.

Suuri osa Word Watch Listin valtioista on perinteisesti ollut muslimienemmistöisiä. Afrikan heikentynyt uskonnonvapaus liittyy myös islamiin.

”Väkivaltaisten hyökkäysten lisäksi näemme (Afrikassa) radikaalimuslimien tulevan voimakkaammin mukaan politiikkaan, liike-elämään ja oikeuslaitosten toimintaan”, kommentoi Open Doors -järjestön edustaja Jerry Dykastra.

Lisää tietoa Open Doors järjestön sivuilta, http://www.opendoorsuk.org/resources/persecution/
.

Ei kommentteja: