2.2.2014

Iltapäivälehti uutisoi kristittyjen vainosta

Iltalehden liite Taustat & tekijät 21.1.2014 tarttui iltapäivälehdille harvinaiseen aiheeseen kahden sivun artikkelilla ”Näin kristittyjä vainotaan”. Lehti uutisoi artikkelin ingressissä ”Kristittyjen vaino on pahinta Pohjois-Koreassa, jossa voi saada kuoleman rangaistuksen pelkästään Raamatun omistamisesta.”

Pohjois-Koreassa on arviolta 50 000 – 70 000 kristittyä vangittuna työleireillä uskonnollisen vakaumuksensa tähden. Maassa on lähes mahdotonta elää kristittynä.

Lehti jatkaa kertomalla, että kristittyjen vainoaminen on lisääntynyt eri puolilla maailmaa. Suurimmaksi syyksi kasvaviin vainoihin tuodaan esille ääri-islamilaisuuden kasvun ja uskonnollisten asenteiden tiukentumisen. Lehti lainaa Open Doors -ihmisoikeusjärjestön raporttia, jonka mukaan kristittyjä vainottiin viime vuonna 130 maassa.

Open Doors on nostanut kristityille toiseksi vaikeimmaksi maaksi Somalian. Maan islamistijohtajien ja hallintoviranomaisten mukaan kristityille ei ole maassa tilaa, vaan heidät pitäisi häätää pois. Aseellinen al-Shabaab -islamistijärjestö on ottanut maan pienen kristillisen vähemmistön väkivallan kohteeksi.

Syyrian sisällissodan keskellä tuhannet kristityt ovat joutuneet pakenemaan rajan yli Turkkiin ääri-islamistien kannatuksen nousun jälkeen. Lukuisia kirkkoja on poltettu maassa. Kirjailija William Dalrymple sanoi BBC:lle: ”Emme voi unohtaa sitä tosiasiaa, että ääri-islamistit iskevät Lähi-idässä yhä useammin kristittyjen kimppuun. Arabikevät on muuttumassa kristittyjen talveksi.”

Amnesty Internationalin mukaan vuonna 2013 yksistään Egyptissä hyökättiin 207 kirkkoon ja 43 ortodoksikirkkoa tuhottiin täysin. Kääntyminen kristinuskoon on kiellettyä ja siitä voidaan tuomita vankeutta.

Iltalehti kommentoi artikkelissa, että "maallistunut länsi ei nosta kulmakarvaansa kun tuhannet ja taas tuhannet kristityt ajetaan pakoon tai heitä vainotaan". ”Joukkopako on käynnissä raamatullisissa mittasuhteissa. Jollakin alueilla on uhka, että kristinusko kitketään täysin”, pakistanilais-brittiläinen Sayeeda Hussain Warsi varoittaa Guardian-lehdessä.

Lehti jatkaa kertomalla, että Pakistanissa tehtiin peshawarilaiseen kirkkoon viimevuoden syyskuussa verinen itsemurhaisku, jossa kuoli noin 120 henkilöä ja 200 loukkaantui. Pakistanin paljon kritisoitu jumalanpilkkalaki lisää entisestään vihaa kristittyjä kohtaan.

Myös entisissä Keski-Aasian neuvostotasavallan valtioissa vaino kristittyjä vastaan on kasvamassa. Maiden uskonnollinen enemmistä on islamilaisia. Kazastanissa rekisteröimättömien kirkkojen jäseniltä on estetty kokoontuminen. Kirgistanissa lait kieltävät kaikenlaisen kristillisyyden levittämisen. Tadzhikistanissa kristityt vanhemmat eivät saa viedä lapsiaan kirkkoon. Turkmenistanissa kristittyjä on pidätetty, kuulusteltu ja pahoinpidelty, ja heidän Raamattujaan on takavarikoitu. Uzbegistanissa kristittyjen kokoontumiset on kokonaan kielletty.

On erittäin positiivista, että Iltalehti on ottanut esille muissa suomalaisissa medioissa vaietun aiheen. Toivottavasti länsimainen media ja länsimaiden johtajat huomioivat yhä lisääntyvän kristittyjen vainon toiminnassaan ja pyrkisivät omalta osaltaan edistämään uskonnonvapauden toteutumista kaikkialla maailmassa.

Lähde: Iltalehden Taustat & Tekijät -liite 21.1.2014

Ei kommentteja: