21.12.2014

Kristityt joutuvat hyökkäysten kohteiksi joulun aikaan

Intian Kristityt ovat joutuneet joulun alla väkivaltaisten hyökkäysten kohteiksi. Joulukuun 12. päivänä ryhmä äärihinduja pahoinpiteli väkivaltaisesti pastorin ja hänen seurakuntansa 11 jäsentä. Ryhmä oli laulamassa joululauluja Hyderabadin kadulla. Pastori Bheemudu Nayan loukkaantui väkivallassa kriittisesti.

Uttar Pradeshin osavaltiossa Gorakhpurin kaupungissa poliisi pidätti 12 kristittyä kun he olivat juhlimassa joulua. Pidätys tapahtui 17. päivänä joulukuuta. Pidätykselle ei kerrottu syytä.

Joulukuun 18. päivänä poliisi kuulusteli viittä hinduismista kristityksi kääntynyttä heidän uskostaan. Vaikka he vakuuttivat kääntyneensä vapaaehtoisesti, heidän tapauksestaan aloitettiin poliisitutkimus.

Hinduismista kristityiksi kääntyneen ovat kokeneet suurenevaa painostusta uskonsa takia. Nationalistinen hinduryhmä, RSS, on käynnistänyt ”Ghar Wapsi” -kampanjan käännyttääkseen kristityiksi ja muslimeiksi kääntyneitä intialaisia takaisin hinduismiin.

Hallituksella on suunnitelmissa muodostaa kääntymisen vastaisia lakeja kaikkialla Intiassa. Ministeri M. Venkaiah Naidu, joka on nationalistisen BJP-puolueen johtajia, on ilmaissut haluavansa kääntymisen estäviä lakeja kaikkiin Intian osavaltioihin ja koko maahan. Ministeri Naidun lausunto on herättänyt voimakasta vastustusta Intian parlamentissa, mutta hallitus tulee silti saattamaan lait voimaan lähitulevaisuudessa.

Kääntymisen estäviä lakeja on voimassa seitsemässä osavaltiossa. Hindufundamentalistit käyttävät niitä syynä hyökätäkseen kristittyjä vastaa. He nimittävät kaikkia kristittyjen toimintaa käännyttämiseksi.

Lähde: Open Doors ja The Times of India

Ei kommentteja: