1.2.2015

Open Doors -järjestön World Watch List

Kansainvälinen Open Doors -järjestö on jo usean vuoden ajan julkaissut 50 maan listaa, joissa kristittyjen on vaikeinta asua. Näissä maissa Kristittynä oleminen tarkoittaa uskonsa kätkemistä, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, väärinkohtelua, hyväksikäyttöä, vankeutta ja kuolemaa.

Järjestön mukaan kristittyjen vaino on lisääntynyt monilla alueilla maailmassa vuoden 2014 aikana. Väkivaltainen kristittyjen vainoaminen uskonnollisista syistä kasvaa nopeitten Afrikassa, erityisesti Saharan eteläpuoleisilla alueilla.

Nigeriassa Boko Haram -järjestön islamistitaistelijat ovat hyökänneet kristittyjen yhteisöjä vastaan ja siepanneet heidän lapsiaan päämääränään ajaa kristityt alueelta pois ja perustaa islamilainen valtio Pohjois-Nigeriaan. Sudanissa raskaana oleva nainen tuomittiin kuolemaan syytettynä haureudesta ja islamin hylkäämisestä. Hänet vapautettiin kansainvälisen huomion ja painostuksen vuoksi.

Lähi-idässä jihadistisen Islamilainen Valtio -järjestön (ISIS) uskonnollinen väkivalta Irakissa ja Syyriassa on lisännyt kristittyjen maastapakoa. Syyriassa noin 40 % kristitystä väestöstä on paennut maasta. Irakissa ISIS on tuhonnut ikivanhoja kristittyjä yhteisöjä ja suurin osa maan kristityistä ovat paenneet Kurdistaniin tai maasta pois.

Pohjois-Korea on ollut jo 13 vuoden ajan Word Watch List -listan kärjessä vaikeimpana alueena kristityille elää. Maan puhdistuksissa kymmeniä tuhansia kristittyjä on karkotettu kodistaan, pidätetty, kidutettu tai tapettu. Pohjois-Koreassa pidätettynä ollut eteläkorealainen lähetystyöntekijä Kim Jeong-Wook näki vankeudessa ollessaan kymmenien ihmisten, todennäköisesti kristittyjen, vangittavan, kidutettava ja lopuksi tapettavan valtion toimesta.

Edellä kuvatut vainot ovat pöyristyttäviä esimerkkejä ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden puutteesta. Mutta on myös toisen tyyppistä näkymättömämpää vainoa. Se ilmenee painostuksena kristityksi kääntynyt kohtaan tai perheen, suvun ja yhteisön hylkäämäksi joutumisena, työpaikan menettämisenä ja jopa perinteisestä korkeakirkollisesta yhteisöstä erottamisena.

Esimerkiksi Pakistanissa kristityt eristetään yhteiskunnan ulkopuolelle ja he joutuvat elämään jatkuvassa pelossa. Kuka vain voi uhata heitä keksityillä jumalanpilkkasyytteillä, joista rangaistuksena voi olla vuosien vankeus tai kuolemantuomio. Djiboutissa kristityksi kääntynyt saatetaan pakottaa avioitumaan muslimin kanssa, jotta hän palaisi islamiin. Tai sukulaiset voivat ryöstää kristityn kodin tyhjäksi kun hän on kieltäytynyt palaamasta islamiin.

World Watch List 2015. Maat siinä järjestyksessä kuinka voimakasta vainoa niissä esiintyy kristittyjä kohtaan.

1. Pohjois-Korea
2. Somalia
3. Irak
4. Syyria
5. Afghanistan
6. Sudan
7. Iran
8. Pakistan
9. Eritrea
10. Nigeria
11. Malediivit
12. Saudi Arabia
13. Libya
14. Jemen
15. Uzbekistan
16. Vietnam
17. Keski-Afrikan tasavalta
18. Qatar
19. Kenia
20. Turkmenistan
21. Intia
22. Etiopia
23. Egypti
24. Djibouti
25. Burma/Myanmar
26. Palestiinan alueet
27. Brunei
28. Laos
29. Kiina
30. Jordan
31. Bhutan
32. Komorit
33. Tanzania
34. Algeria
35. Kolombia
36. Tunisia
37. Malesia
38. Meksiko
39. Oman
40. Mali
41. Turkki
42. Kazakhstan
43. Bangladesh
44. Sri Lanka
45. Tajikistan
46. Azerbaijan
47. Indonesia
48. Mauritania
49. Yhdistyneet Arabi Emiratit
50. Kuwait

Lähde: Open Doors Word Watch List

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tarvitseeko tätä asiaa katsoa nimenomaan kristinuskon näkökulmasta? Eikö uskonnon- tai uskonnottomuudenvapaus kuulu kaikille? Kaikki nuo mainitsemasi ongelmat pätevät muunmuassa ateisteihin siinä missä kristittyihinkin. Lisäksi vaikka ateistit eivät (tietenkään) ole hengenvaarassa länsimaissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa ateistien on käytännössä mahdotonta menestyä politiikassa, koska jenkkien äänekkäät kristilliset kirkot julistavat sitä, kuinka moraalittomia ateistit ovat.

Ihmisoikeus kirjoitti...

Vastaavasti voi kysyä, että saako ihmisoikeuksia tarkkailla kristinuskon näkökulmasta? Vastaus on luonnollisesti saa. Se ei ole kiellettyä. Tällä en luonnollisesti halua tehdä tyhjäksi sitä, että myös muut uskonnot tai uskonnottomuus kärsivät ihmisoikeuksien puutteesta. Esim. Indonesiassa ei voi olla virallisesti uskonnoton. Ja Myamarissa muslimit (ja myös kristityt) kokevat vainoa nationalististen buddhalaisten taholta.

Sekulaarimedia kuitenkin tuo hämmästyttävän vähän esille kristittyjen uskonnonvapauden puutetta. Pew-tutkimuskeskuksen mukaan kristityt ovat vainotuin ryhmä maailmassa. Vuoden 2014 aikana 4 344 kristittyä tapettiin uskontoon liittyvistä syistä. Luku on jopa kolminkertainen verrattuna vuoteen 2012. Joka kymmenes kristitty maailmassa kohtaa vainoa uskonsa tähden. Se tarkoittaa noin 200 miljoonaa ihmistä. Asia ei ole vähäpätöinen ja sen tähden sitä pitää tuoda esille, vaikka kaikki eivät siitä pitäisi.

Ongelmaa esiintyy myös länsimaissa. Huuto taitaa olla molemmin puoleista. Esimerkiksi USA:ssa uskovaisen on vaikea toimia tiedeyhteisöissä. Koska hänen katsotaan omaavan "taikauskoisia asenteita". Suomessa ulkoministerimme toteisi Skepsiksen puheessaan, että uskonnollisilla vanhemmilla ei pitäisi olla oikeutta kasvattaa lapsiaan uskonnollisiksi. Samaan kommenttiin törmään jatkuvasti keskusteluryhmissä ateistien taholta. Prof. Enkvist taas kirjassaan toivottaa kaikki uskovat psyykkiseen hoitoon. Parantamista tässä asiassa on kaikilla. Ja aina on parasta aloittaa itsestään. Minulla on useita ystäviä, jotka ovat ateisteja. He ovat rakkaita minulle.

Ateistien uskonnonvapaudesta puhutaan paljon www.uskonnonvapaus.fi sivulla. Sivu on ateistien ylläpitämä.

Kaikilla pitää olla uskonnon vapaus, myös kristityillä ja ateisteilla. Niin kauan kuin se ei toteudu, niin asiasta pitää puhua. YK:n ihmisoikeuksien julistuksen artiklassa 18 sanotaan hienosti:

"Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja."

Kannatan tätä periaatetta koko sydämestäni myös ateistin kohdalla vapautena olla uskonnoton kaikkialla maailmassa.